Potilasvahinkoilmoituksen voi tehdä sähköisesti

Uutinen 16.5.2019

Ilmoituksen potilasvahingosta voi täyttää ja lähettää sähköisesti Potilasvakuutuskeskukseen (PVK), jos käytössä on pankkitunnukset. 

– Tällä hetkellä noin 40 prosenttia kaikista potilasvahinkoilmoituksista tehdään verkon kautta. Sähköinen ilmoitus helpottaa ja nopeuttaa niin asiakkaiden kuin meidän työtämme. Valmistelemme parhaillaan asiakkaillemme vahinkoilmoituksen lisäksi muitakin sähköisiä yhteydenottotapoja, kertoo korvauspäällikkö Elina Muukkonen Potilasvakuutuskeskuksesta. 

Potilasvakuutuskeskuksen sähköinen vahinkoilmoitus on julkaistu suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Ohjeita vahinkoilmoituksen tekoon saat pvk.fi-sivulta Vahinkoilmoituksen tekeminen.

Kuka voi tehdä sähköisen vahinkoilmoituksen?

Vahinkoilmoituksen voi tehdä sähköisesti potilasvahingon kärsinyt itse omassa asiassaan. Myös toisen henkilön puolesta toimiva edunvalvoja tai muu valtuutettu voi käyttää sähköistä vahinkoilmoituslomaketta. 

Tee Potilasvakuutuskeskuksen verkkotesti ennen vahinkoilmoitusta

Potilasvahinkoa epäilevän ei tarvitse heti täyttää vahinkoilmoitusta. Ensin kannattaa keskustella hoitavan lääkärin tai muun hoitohenkilökuntaan kuuluvan kanssa. Jokaisessa hoitopaikassa on myös potilasasiamies, joka voi tarvittaessa auttaa vahinkoilmoituksen teossa.

Ennen vahinkoilmoituksen täyttämistä kannattaa tehdä Potilasvakuutuskeskuksen verkkotesti. Testin avulla voi itse arvioida, sovelletaanko vahinkoasiaan potilasvahinkolakia.

Linkki sähköiseen potilasvahinkoilmoitukseen

Lisätietoja
Korvauspäällikkö Elina Muukkonen, puh. 040 450 4604

16.05.2019