Koronaepidemia laski merkittävästi potilasvahinkoilmoitusten määrää

Tiedote 17.8.2020

Vuonna 2020 tammi–kesäkuun aikana Potilasvakuutuskeskus (PVK) vastaanotti ainoastaan 4 156 potilasvahinkoilmoitusta, mikä on noin 800 vähemmän kuin edellisvuoden vastaavana ajanjaksona.

Alkuvuoden aikana kiireetöntä hoitoa ajettiin monissa sairaanhoitopiireissä ja erikoisaloilla koronaepidemian johdosta alas. Myös potilaat itse peruivat jo varattuja aikoja eivätkä hakeutuneet hoitoon niin aktiivisesti kuin aiemmin.

Vahinkoilmoitusten määrään vaikuttaa ennen kaikkea hoitokontaktien ja terveydenhuollossa tehtyjen toimenpiteiden määrä. Potilaskontaktien vähentyessä myös vahinkoilmoituksia tehdään vähemmän.

– Poikkeustilan aikana kansalaisten huomio myös todennäköisesti kiinnittyi muihin asioihin kuin korvausasioiden hoitamiseen. On todennäköistä, että ilmoitusmäärä kääntyy jälleen nousuun, kun kiireettömän hoidon jonoja aletaan purkaa ja tilanne terveydenhuollossa normalisoituu koronaepidemian jälkeen, PVK:n johtaja Minna Plit-Turunen toteaa.

Korona näkyi vahinkoilmoituksissa

Potilasvakuutuskeskus on alkuvuoden aikana vastaanottanut parikymmentä vahinkoilmoitusta, jotka tavalla tai toisella liittyvät koronavirusepidemiaan. Näiden tapausten korvauskäsittely on vielä kesken eikä korvausratkaisuja ole tehty.

Selkeimmin koronavirukseen liittyvät ilmoitukset, joissa potilas on saanut koronaviruksen osastohoidossa ja pahimmillaan menehtynyt viruksen aiheuttamaan COVID-19 -tautiin.

Kolme neljästä koronavirukseen liittyvästä vahinkoilmoituksesta koskee diagnoosin ja hoidon viivästymistä, sovitun toimenpide- tai vastaanottoajan perumista tai siirtymistä tai hoidon pitkittymistä koronavirustilanteen johdosta.

Potilasvakuutuksen korvausperusteisiin koronaepidemialla ei suoraan ole vaikutusta. Terveydenhuollon ammattihenkilön ammattistandardia arvioidaan epidemian aikana samaan tapaan kuin normaalistikin. Diagnoosin tai hoidon viivästyminen kiireettömän hoidon alasajon ja terveydenhuollon rajallisten voimavarojen johdosta ei oikeuta korvaukseen, mikäli hoidon kiireellisyys on oikein arvioitu ja resurssienjako ja toiminta muutoin on ollut asianmukaista.

Lähes kolmasosa sai myönteisen korvauspäätöksen

Puolivuotiskauden aikana ratkaistiin 4 571 tapausta. Korvauksenhakijoista 31 prosenttia sai myönteisen päätöksen vähintään yhden ilmoittamansa hoitopaikan osalta. Korvauksia maksettiin yhteensä noin 23 miljoonaa euroa. Potilasvakuutuksesta maksettavat korvaukset määräytyvät potilasvahinkolain ja vahingonkorvauslain säännösten mukaan.

Korvattavista vahingoista ylivoimaisesti suurin osa luokitellaan hoitovahingoiksi. Niissä korvausperuste on, että kokenut terveydenhuollon ammattihenkilö olisi menetellyt tilanteessa toisin ja siten välttänyt vahingon. Toiseksi eniten sattuu infektiovahinkoja.

Hylkäävissä ratkaisuissa perusteluna oli tavallisimmin se, ettei haitallinen seuraus olisi ollut toisin toimien vältettävissä, tai että infektio oli sellainen, että potilaan piti sietää se lääketieteellisesti perusteltuun hoitoon liittyvänä riskinä.

Nyt julkaistuun Potilasvakuutuskeskuksen osavuosiraporttiin on koottu ajankohtaista tilastotietoa tammi–kesäkuun 2020 vahinkokehityksestä: Osavuosiraportti 2020. Potilasvahinkoilmoitukset ja ratkaistut tapaukset 1.1.–30.6.2020 (pdf)

Lisätietoja: 
johtaja Minna Plit-Turunen, puh. 040 450 4632, 
etunimi.sukunimi@vakuutuskeskus.fi

Potilasvakuutuskeskus (PVK) huolehtii keskitetysti Suomessa sattuneiden potilasvahinkojen korvaamisesta potilasvahinkolain mukaisesti. PVK edistää potilasturvallisuutta tekemällä tutkimusta, laskelmia ja tilastoaineistoa. Keskuksen jäseniä ovat kaikki potilasvakuutuksia myöntävät vakuutusyhtiöt Suomessa. Järjestelmä on ollut lakisääteisenä vuodesta 1987 potilaiden ja hoitohenkilöstön turvana.