Suurin osa lääkäreistä ei tiedä, miten potilasvahinkoilmoitukset käsitellään omassa työyhteisössä

Alle puolet lääkäreistä tietää, miten potilasvahinkoilmoitukset omalla työpaikalla käsitellään. Potilasvahinkoilmoitus tehdään silloin, kun potilas epäilee, että hänen hoidossaan on tapahtunut esimerkiksi hoitovirhe. Ilmoitus tehdään Potilasvakuutuskeskukselle, joka käsittelee puolueettomasti kaikki vahinkoilmoitukset. Ratkaisusta lähetetään tieto siihen terveydenhuollon yksikköön, jota ilmoitus koski.

Potilasvahinkoja ilmoitetaan vuosittain yli 9 000. Vahinkoilmoituksen saatuaan Potilasvakuutuskeskus (PVK) kerää asianosaisilta lisätietoja ja arvioi, täyttyvätkö laissa mainitut korvauskriteerit. Potilaalle asian hoitaminen on helppoa: PVK pyytää hoitaneelta taholta vastineen ja tarvittavat dokumentit. Lisäksi pyydetään arvio asiantuntijalääkäriltä.

- Terveydenhuollon ammattilaisten ei tarvitse tietää, milloin kyseessä voisi olla korvattava potilasvahinko. Epäiltäessä potilasvahinkoa potilas saa tarvittaessa apua hoitavan tahon potilasasiamieheltä, ja vahinkoilmoituksen teko siirtää asian käsittelyn pois potilaan ja hoitopaikan arjesta, PVK:n korvauspäällikkö Elina Muukkonen kertoo.

Lääkäripäivillä Potilasvakuutuskeskuksen osastolla tehdyn kyselyn perusteella vahinkoilmoitusten käsittelyssä on hoitoyksiköissä vielä parantamisen varaa. Alle puolet (40 %) kyselyyn vastanneista lääkäreistä kertoi tuntevansa prosessin, jolla potilasvahinkoilmoitukset yksikössä käsitellään. Kolmannes tiesi, että asiaan on työpaikalla käsittelytapa, mutta se ei ole itselle tuttu. Yli neljännes vastaajista ei tiennyt, miten vahinkoilmoitus omassa organisaatiossa käsitellään. Kyselyyn vastasi Lääkäripäivillä 375 työssäkäyvää lääkäriä.

Vahinko tarjoaa mahdollisuuden oppimiseen ja toiminnan parantamiseen

Kun korvauspäätös on tehty, se saatetaan tiedoksi potilasta epäillyn vahingon aikana hoitaneeseen yksikköön tai potilasta hoitaneelle terveydenhuollon ammattilaiselle. Suomen potilasvakuutusjärjestelmässä ei etsitä syyllisiä eikä sanktioida henkilöitä, jotka ovat olleet tilanteessa osallisena.

Potilasvahinko on terveydenhuollon yksikölle mahdollisuus tarkastella ja parantaa omia prosesseja ja käytäntöjä. Potilasvahinkoilmoituksen tehneet potilaat toivovat usein, että vahinkotapaus käsiteltäisiin myös terveydenhuollossa ja siitä otettaisiin opiksi. Potilasvahingon jälkeen onkin tärkeää löytää perimmäiset, usein systeemitason syyt tapahtuneelle, jotta vastaavia vahinkoja voidaan ehkäistä tulevaisuudessa. Avoin keskustelu potilaan kanssa ja anteeksipyyntö kuuluvat myös hyviin toimintatapoihin.

- Hyvä potilasturvallisuuskulttuuri on avoin, oikeudenmukainen, syyllistämätön, oppiva, luottamuksellinen ja tietoon perustuva. Potilasvahinko voi olla traumaattinen tapahtuma myös ammattilaiselle sekä työyhteisölle ja koetella ammatillista itsetuntoa. Organisaatioiden tulee tukea ammattilaisia ja varmistaa, että he saavat tarvittavan avun asian käsittelyyn, PVK:n potilasturvallisuuslääkäri Maiju Welling painottaa.

Potilasvakuutuskeskus lyhyesti

Potilasvakuutuskeskus (PVK) käsittelee kaikki terveyden- ja sairaanhoitoa koskevat potilasvahinkoilmoitukset Suomessa. PVK ratkaisee potilasvahinkoja koskevan lainsäädännön perusteella, onko kyseessä korvattava potilasvahinko, ja maksaa korvaukseen oikeutetulle lain mukaiset korvaukset. PVK toimii potilaiden ja terveydenhuollon ammattilaisten turvana ja tuottaa potilasvahingoista tietoa terveydenhuollon ja vakuutusyhtiöiden toiminnan sekä potilasturvallisuustyön tueksi. Keskuksen jäseniä ovat kaikki potilasvakuutuksia myöntävät vakuutusyhtiöt Suomessa. www.pvk.fi

Lisätietoja:
Korvauspäällikkö Elina Muukkonen, p. 040 450 4604
etunimi.sukunimi@vakuutuskeskus.fi
viestintä: 040 450 4700, viestinta(@)vakuutuskeskus.fi