Potilasvakuutuskeskuksen ylilääkäri vaihtuu

Potilasvakuutuskeskuksen (PVK) ylilääkäri 14.8. alkaen on lääketieteen tohtori, ortopedian ja traumatologian erikoislääkäri Lasse Rämö. Hän on toiminut PVK:n asiantuntijalääkärinä elokuusta 2022 alkaen.

PVK:lle Rämö on arvioinut erityisesti alaraajojen vammoja, sairauksia ja niiden hoitoa. Lisäksi hän on toiminut Liikennevakuutuskeskuksen (LVK) asiantuntijalääkärinä vuodesta 2014 alkaen, ja jatkaa ainakin toistaiseksi myös LVK:ssa lausujana. Rämön päätoiminen työ on HUS Siltasairaalassa.

PVK:n ylilääkärin toimenkuvaan kuuluu yhteistyö terveydenhuollon kentän kanssa ja osallistuminen terveydenhuollon vahingontorjuntatyöhön ja sen kehittämiseen. Lisäksi ylilääkäri osallistuu luentojen ja koulutustilaisuuksien järjestämiseen sekä ulkopuolisten sidosryhmien, asiantuntijalääkäreiden ja PVK:n henkilöstön kouluttamiseen.

PVK:n aiempi ylilääkäri Eero Hirvensalo on tehnyt mittavan työuran PVK:ssa siviilityönsä ohessa. Hän tuli vuonna 1999 PVK:n asiantuntijalääkäriksi ja samalla myös ylilääkäriksi. Lähes neljännesvuosisadan aikana Hirvensalo on arvioinut tuhansia tapauksia sekä ollut mukana toiminnan kehittämisessä, asiantuntijalääkäreiden rekrytoinnissa ja monissa tutkimuksissa.

 - Olemme kiitollisia Hirvensalon työpanoksesta ja iloisia siitä, että hän jatkaa meillä edelleen asiantuntijalääkärinä tukien uutta ylilääkäriä perehtymisvaiheessa, kommentoi Potilasvakuutuskeskuksen toimitusjohtaja Juha-Pekka Halmeenmäki.

 

Lasse Rämö ja Eero Hirvensalo-3600web.jpg
Lasse Rämö (vas.) ja Eero Hirvensalo