Uusi vuosi, uusi potilasvakuutuslainsäädäntö

Minna Plit-Turunen,
1.1.2021 | Blogi

Uuden vuoden alkaessa potilasvakuutuksen historiassa kääntyy uusi lehti, kun vapunpäivästä 1987 alkaen voimassa olleen potilasvahinkolain voimassaolo päättyy ja voimaan tulee uusi potilasvakuutuslaki. Sen rinnalla voimaan tulee myös kaksi kokonaan uutta lakia: laki Potilasvakuutuskeskuksesta sekä laki liikenne- ja potilasvahinkolautakunnasta. Vuodesta 2015 alkaen vireillä ollut potilasvakuutuslainsäädännön uudistamishanke saa näin päätöksensä.

Mikä potilasvakuutuksessa vuoden vaihtuessa muuttuu?

Uusi potilasvakuutuslaki korjaa niitä vanhentumisia ja puutteita, joita potilasvahinkolain soveltamisessa vuosien saatossa oli havaittu. Vakiintuneet laintulkinnat on monilta osin nyt kirjattu lakiin, mikä lisää korvauksenhakijan oikeusturvaa. Järjestelmän perusperiaatteet ja korvausperusteet säilyvät pääosin ennallaan, mutta niihin tulee joitakin korvauksenhakijan asemaa parantavia muutoksia. 

Implanttivahingot korvattaviksi

Tähän saakka korvausta potilasvakuutuksesta ei ole voinut hakea kehoon asennetun laitteen viasta vaan korvausta on pitänyt hakea suoraan laitteen valmistajalta tuotevastuulain perusteella. Jatkossa korvausta implantista aiheutuneesta henkilövahingosta voi hakea suoraan Potilasvakuutuskeskukselta (PVK), mikäli laite on asennettu 1.1.2021 jälkeen eikä laite ole ollut niin turvallinen, kun on ollut aihetta olettaa. Korvausmenettely on jatkossa potilaan kannalta yksinkertaisempi ja näyttötaakka välineen viallisuudesta lievempi: vahinkoilmoituksen tekeminen PVK:lle asiasta riittää.

Ulkomaille lähetetyn potilaan hoito

Suomen potilasvakuutusjärjestelmä on sen alusta lukien kattanut vain Suomessa annetun terveyden- ja sairaanhoidon yhteydessä aiheutuneita henkilövahinkoja. Jatkossa lain piiriin kuuluu myös ulkomailla annettu hoito, jos potilas on terveydentilan kannalta välttämättömästä syystä julkisesta terveydenhoidosta ja sen vastuulla lähetetty hoitoon ulkomaille. Tilanne voi tulla eteen esimerkiksi silloin, kun hoitoa tai hoitoon tarvittavaa lääketieteellistä laitetta ei ole Suomessa käytettävissä.

Kiireellisen hoidon tarpeessa olevalle annettu hoito

Terveydenhuollon ammattihenkilön ammattieettisenä velvollisuutena on aina antaa apua kiireellisen hoidon tarpeessa olevalle, esimerkiksi kadulla, julkisissa kulkuvälineissä tai muissa julkisissa tiloissa. Tällainen muualla kuin terveydenhuollon toimintayksikössä ja yleensä yllättäen annettava hoito on potilasvakuutuslain uuden määritelmän mukaan jatkossa yhtä lailla terveyden- ja sairaanhoitoa, joka voidaan korvata potilasvakuutuksesta, mikäli jokin korvausperusteista täyttyy.

Ammatillinen kuntoutus

Potilasvakuutuksesta voidaan jatkossa korvata myös ammatillisen kuntoutuksen toimenpiteitä, mikäli potilaan työkyky tai ansiomahdollisuudet ovat potilasvahingon johdosta heikentyneet. Uusi säännös koskee potilasvahinkoja, jotka ovat sattuneet 1.1.2021 tai sen jälkeen.

Muutoksen hakeminen PVK:n päätökseen

Muutosta PVK:n antamaan päätökseen haetaan kuten aiemminkin: oikaisupyynnöllä PVK:hon, ratkaisusuosituspyynnöllä liikenne- ja potilasvahinkolautakuntaan tai nostamalla kanteen tuomioistuimessa PVK:ta vastaan. Uutena muistettavana asiana kuitenkin on, että ratkaisusuositusta liikenne- ja potilasvahinkolautakunnalta on jatkossa pyydettävä yhden vuoden kuluessa PVK:n korvauspäätöksen antamisesta, kun aiempi potilasvahinkolautakunta otti käsiteltäväkseen korvauspäätökset, joiden antamisesta oli kulunut enintään kolme vuotta. Uusi lyhyempi määräaika koskee kaikkia korvauspäätöksiä, jotka on annettu 1.1.2021 jälkeen, vaikka potilasvahinko olisi sattunut jo aiemminkin.

Ammatillista kuntoutusta koskevaan päätökseen muutosta haetaan vakuutusoikeudelta, viimeistään 30 päivänä sen jälkeen, kun on saanut tiedon korvauspäätöksestä.

Muutoksenhakuteitä tai määräaikoja ei onneksi tarvitse muistaa ulkoa, vaan oikeat ohjeet löytyvät jokaisen korvauspäätöksen liitteenä lähetettävästä muutoksenhakuohjeesta.

Mikä ei muutu 1.1.2021?

Potilasvakuutusjärjestelmä toimii modernin ja aiempaa yksityiskohtaisemman lainsäädännön pohjalta potilaiden ja hoitohenkilöstön turvana myös vuodesta 2021 alkaen.

PVK käsittelee kaikki Suomessa annettua terveyden- ja sairaanhoitoa koskevat potilasvahinkoilmoitukset ja maksaa korvauksenhakijalle lain mukaiset korvaukset siitä riippumatta, mistä PVK:n jäsenyhtiöstä potilasvakuutus on otettu - ja myös silloin, jos lakisääteisen vakuutuksen ottaminen on laiminlyöty.

Vahinkoilmoituksen saa edelleen vireille helposti PVK:n verkkosivuilla. Liitteitä ei tarvita, sillä PVK hankkii asian ratkaisemiseksi tarvittavat selvitykset hoitopaikoista. Tarvittaessa apua ilmoituksen täyttämiseen saa PVK:n henkilökunnalta tai hoitolaitosten potilasasiamiehiltä. Käsittely on korvauksenhakijalle maksutonta.

Lisää tietoa potilasvakuutuksesta ja vuodenvaihteen muutoksista PVK:n verkkosivuilta: https://www.pvk.fi/potilasvakuutus2021/potilasvakuutus/