1) Murtuman hoito risteilymatkalla

Koululainen oli lähdössä luokkaretkelle risteilymatkalle ja kompastui laivaan astuessaan siten, että kaatui ja loukkasi kätensä. Hän hakeutui laivan sairaanhoitajan vastaanotolle. Sairaanhoitaja tarkisti käden ja totesi, että jatkotoimenpiteitä ei tarvita. Myöhemmin kädessä todettiin murtuma.

Koska hoito annettiin pian lähdön jälkeen laivan ollessa Suomen merialueella, Potilasvakuutuskeskus otti tutkittavaksi potilaan hoidosta myöhemmin tekemän vahinkoilmoituksen.

2) Suomalaisen lääkärin ulkomailla suorittama leikkaus

Suomalainen potilas sopi Suomessa lääkärin vastaanotolla suomalaisen lääkärin kanssa leikkauksesta, jonka kyseinen lääkäri sittemmin toteutti ulkomailla.

EI KORVATTU
Vaikka sekä potilas että lääkäri olivat suomalaisia, potilasvahinkolakia ei voitu soveltaa leikkaukseen, sillä leikkausta ei ollut tehty Suomessa.


Potilasvahinkolakia sovelletaan ainoastaan Suomen maa- ja merialueilla annettuun terveyden- ja sairaanhoitoon. Suomen rajojen ulkopuolella annettuun hoitoon lakia ei voida soveltaa, vaikka potilas olisi lähetetty hoitoon ulkomaille tai vaikka sekä ulkomailla annetun hoidon antaja että hoidon saaja olisivat suomalaisia.

 

 

05.11.2015