Potilasvakuutuskeskus mukana selvittämässä suomalaista potilasturvallisuutta

Tiedote 24.6.2020

Suomessa on aloitettu hanke, joka selvittää tilannekuvaa potilas- ja asiakasturvallisuudesta. Vaasan sairaanhoitopiirin johtamassa hankkeessa on mukana myös Potilasvakuutuskeskus, jossa sitä edustaa potilasturvallisuuslääkäri Maiju Welling.

"Suomessa tehdään paljon hienoa potilasturvallisuustyötä. Toisaalta turvallisuusjohtamisjärjestelmät ja turvallisuuskulttuuri sosiaali- ja terveydenhuollossa ovat vasta kehitteillä. On tärkeää saada kattavaa tietoa turvallisuuden nykytasosta ja valita kehityskohteet jatkossa tutkitun tiedon perusteella. Lisäksi yhteinen mittaamisen malli mahdollistaa organisaatioiden välisen vertailun. Potilasvakuutuskeskuksessa keskeisenä tavoitteena on ennaltaehkäistä vahinkoja tiedon ja oppimisen kautta, ja olemme innolla mukana tässä hankkeessa", Welling kuvailee.

Hankkeessa selvitetään, minkälaisia potilas- ja asiakasturvallisuuden tilaa kuvaavia indikaattoreita on käytössä terveydenhuollon ja sosiaalihuollon palveluissa Suomessa sekä muissa maissa. Lisäksi selvitetään muiden turvallisuuskriittisten alojen mittausmenetelmiä ja indikaattoreiden seurantaa.

Tavoitteena on kehittää ja pilotoida potilas- ja asiakasturvallisuuden kokonaisvaltaisen seurannan malli sekä laatia ehdotus näiden mittaamiselle ja arvioinnille toimintayksiköissä ja kansallisesti. Hankkeen tuloksia ja malleja voidaan hyödyntää sosiaali- ja terveydenhuollon toimintayksiköissä kehittämisen ja omavalvonnan tukena, laadun vertailussa sekä kansallisessa ohjauksessa ja valvonnassa.

Hankkeen ympärille kerättyyn konsortioon kuuluvat lisäksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, NHG Finland, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri ja Auria tietopalvelut sekä potilasturvallisuuden asiantuntijoita eri puolilta Suomea. Hanke kestää vuoden 2021 loppuun, ja sitä koordinoi Vaasan sairaanhoitopiirin potilas- ja asiakasturvallisuuden kehittämiskeskus.

Konsortiolle on myönnetty valtioneuvoston kanslian koordinoimasta selvitys- ja tutkimustoiminnan rahoituksesta (TEAS) rahoitus hankkeelle, jonka tavoitteena on selvittää potilasturvallisuuden valtakunnallinen tilannekuva ja kehittää tutkimustietoon perustuva seurantamalli Suomeen.

Potilasvakuutuskeskus (PVK) huolehtii keskitetysti terveyden- ja sairaanhoidon yhteydessä aiheutuneiden henkilövahinkojen korvaamisesta potilasvahinkolain mukaisesti. PVK edistää potilasturvallisuutta tekemällä tutkimusta, laskelmia ja tilastoaineistoa.