Mitä olisin halunnut tietää kesäkandina turvallisuudesta?

On se aika vuodesta, kun monet terveydenhuoltoalan opiskelijat ja vastavalmistuneet ovat aloittaneet kesätyönsä. Muistan elävästi, kuinka jännittäviä ensimmäiset päivät lääkärin roolissa neljännen opiskeluvuoden jälkeen olivat. Oulun Kaupunginsairaalassa meidät kesätyöntekijät otettiin ilolla vastaan, ja hyvien seniorilääkäreiden lisäksi alkutaivalta helpotti kolme samalla osastolla työskentelevää kurssikaveria. Yhdessä pähkäilimme pienessä lääkärinkansliassa potilaidemme sydänfilmejä, verikokeiden tuloksia ja lääkelistoja. Kaikki oli uutta. Luennoilla kuullut ja kirjoista luetut asiat hahmottuivat aivan eri tavalla, kun kyseessä olikin oikeiden potilaiden hoitaminen. Mieleen jäivät ensimmäinen omaisten kanssa käyty hoitoneuvottelu, saattohoitopäätös, syöpädiagnoosi ja kuolemantapaus. Muistot ovat kuitenkin pääsääntöisesti positiivisia. Yhteishenki kollegoiden kanssa oli hyvä, ja uuden oppiminen innosti.

Viidennen opiskeluvuoden jälkeisen kesän vietin terveyskeskuslääkärin töissä Kuusamossa. Ensimmäisenä päivänä olin epätoivoisen myöhässä aikataulusta ja lounastauko jäi pitämättä. Päivän päätteeksi jouduin tekemään pientoimenpiteen, joiden tekemistä olin jännittänyt etukäteen kaikkein eniten. Selvisin siitä päivästä ja seuraava olikin jo helpompi. Olen ikuisesti kiitollinen ystävälliselle ja kärsivälliselle terveyskeskusavustajalle, joka vastasi tuhansiin kysymyksiini ja hymyili joka kerta minut nähdessään. Terveyskeskuksen koko henkilökunta tuntui olevan meidän kandien tukena. Ilman hoitajien ja lääkäreiden apua ja tsemppausta työn haastavuus ja vastuu olisivat tuntuneet ylitsepääsemättömiltä. Heidän ansiostaan töihin oli kiva mennä.

Lääkäreiden peruskoulutuksessa uusia tuulia

Aloittaessani lääkärin työt en ymmärtänyt, kuinka vähän tiesin potilasturvallisuudesta. Aihetta ei juurikaan käsitelty opinnoissa, ja olin huolissani lähinnä omien virheideni tai osaamattomuuteni mahdollisesti aiheuttamista haitoista. Silloin ajattelin, että turvallisuus on virheiden välttämistä, joka rakentuu lääkäreiden ja muiden ammattilaisten kokemuksen kautta karttuvasta kliinisestä osaamisesta. En ollut yksin huoleni kanssa, sillä suomalaisen tutkimuksen mukaan suurin osa lääketieteen opiskelijoista pelkää virheiden tekemistä (1).

Työni potilasturvallisuuslääkärinä on opettanut, että vaikka ammattilaisten osaaminen onkin tärkeä osa turvallista hoitoa, turvallisuus voi vaarantua monista syistä. Turvallisuuden parantaminen ei ole pelkästään tiedon ja kliinisten taitojen lisäämistä, vaan se ulottuu prosessien, kommunikaation ja toimintakulttuurin tasolle. Turvallinen hoito vaatii yhteistyötä paitsi ammattilaisten, myös ammattilaisten ja potilaiden välillä. Esimerkiksi lääkehoidossa oikein valittu ja määrätty lääke ei riitä, jos potilas ei ymmärrä lääkkeen asianmukaisen käytön tärkeyttä. Nyt tiedän myös, että inhimillisiä virheitä tapahtuu kokeneillekin ammattilaisille. Työskentelyolosuhteet määrittävät turvallisen hoidon edellytyksiä.

Lääkäreiden peruskoulutuksessa ei ole perinteisesti puhuttu kovinkaan paljoa potilasturvallisuudesta. Hoidon turvallisuutta on käsitelty pitkälti kliinisten aiheiden yhteydessä eri hoitomenetelmien haittoja ja komplikaatioriskejä pohdittaessa. Suomessa on viime vuonna julkaistu lääketieteellisten tiedekuntien yhteistyössä laaditut valmistuvan lääkärin osaamistavoitteet (2), joissa potilasturvallisuusosaaminen on nostettu keskeiseen rooliin. Lääketieteen opiskelijoille tarjottavaa potilasturvallisuuskoulutusta kehitetään parhaillaan vastaamaan uusia tavoitteita. Tulevat lääkärisukupolvet saavat paljon omaani paremmat eväät vaaratapahtumien tunnistamiseen, käsittelemiseen ja niistä oppimiseen.

Turvallisuus tehdään yhdessä

Jokaisella terveydenhuollon ammattilaisella on mahdollisuus vaikuttaa potilasturvallisuuskulttuuriin. Onko työpaikallasi helppo pyytää apua, esittää kysymyksiä ja ilmaista huolensa? Voivatko opiskelijat luottaa siihen, että he eivät jää yksin hoitopäätösten tekemisessä tai toimenpiteiden suorittamisessa? Tunnustetaanko virheiden ja vahinkojen mahdollisuus, ja käsitelläänkö niitä yhdessä? Kannustetaanko vaaratapahtumien ja läheltä piti -tilanteiden raportoimiseen?

Toivon, että olisin kesäkandina tiennyt enemmän potilasturvallisuudesta. Myös potilasvakuutusjärjestelmä oli minulle tuolloin vieras. Tieto syyllistämättömästä potilasvahinkojen käsittelyprosessista olisi helpottanut ahdinkoa, jota tunsin virheitä pelätessäni. Toki jokaisella ammattilaisella, myös työtä tekevillä opiskelijoilla, on vastuu omista toimistaan. Se tarkoittaa mm. oman osaamisen rajojen tunnistamista ja avun pyytämistä tarvittaessa. Turvallinen organisaatio ei kuitenkaan nojaa yksittäisten ammattilaisten osaamisen varaan. Turvallisuus on systeemitason ilmiö, jota rakennetaan yhdessä.

Antoisia kesätöitä kaikille opiskelijoille, vastavalmistuneille ja kokeneemmillekin terveydenhuollon ammattilaisille!  

Kirjoittaja: Maiju Welling
Potilasturvallisuuslääkäri, Potilasvakuutuskeskus

Viitteet:

1. Nevalainen M, Kuikka L, Sjöberg L, Salokekkilä P, Karppinen H, Torppa M, Liira H, Eriksson J, Pitkälä KH. Tolerance of uncertainty and fears of making mistakes among fifth-year medical students. Family Medicine 2012;44:240-246.
2. https://www2.helsinki.fi/sites/default/files/atoms/files/valmistuvan_laakarin_osaamistavoitteet_0.pdf