Ansionmenetys

Jos työntekijä tai yrittäjä menettää potilasvahingon aiheuttaman työkyvyttömyyden seurauksena ansiotuloja, voidaan menetys korvata potilasvakuutuksesta. Korvausta voidaan maksaa myös osittaisen työkyvyttömyyden perusteella. Jos vahingoittunut kykenee työskentelemään esimerkiksi osa-aikaisesti vahingoittumisen jälkeen, maksetaan hänelle korvauksena kokoaikatyöstä ja osa-aikatyöstä saadun palkan erotus niin, että tulotaso ei alene.

Työkykyarviossa otetaan huomioon vahingoittuneen jäljellä oleva työkyky ja mahdollisuudet ammatilliseen kuntoutukseen. Arviota tehtäessä selvitetään myös mahdollisen perussairauden tai -vamman vaikutus työkykyyn. Lisäksi potilas selvittää itse mahdollisuutensa edistää työkykyään lääkinnällisen tai ammatillisen kuntoutuksen avulla.

Jos potilasvahinko on aiheuttanut työkyvyn alenemisen, korvataan siitä seurannut tulojen vähentyminen tosiasiallisen menetyksen mukaan. Korvauksen määrän laskemisen lähtökohtana on siis arvio siitä ansiotulosta, jonka vahingoittunut olisi saanut, jos potilasvahinkoa ei olisi sattunut.

Jos muiden lakien perusteella maksettavat etuudet eivät kata ansionmenetystä kokonaan, jäljelle jäävä osa korvataan potilasvakuutuksesta. Korvausta laskettaessa vähennetään mm. liikennevakuutuslain, tapaturmavakuutuslain ja työeläkelakien sekä kansaneläkelain perusteella suoritettavat päivärahat ja eläkkeet.

Jos muiden lakien perusteella maksettavat etuudet eivät kata ansionmenetystä kokonaan, jäljelle jäävä osa korvataan potilasvakuutuksesta. Korvausta laskettaessa vähennetään mm. liikennevakuutuslain, tapaturmavakuutuslain ja kansaneläkelain sekä vahingon sattumisajankohdasta riippuen myös työeläkelakien perusteella suoritettavat päivärahat ja eläkkeet.

Potilasvakuutuksesta maksettava ansionmenetyskorvaus on verotettavaa tuloa.