Potilaan oikeudet

Potilasvakuutuskeskus ratkaisee potilasvakuutuslainsäädännön perusteella, onko potilaalle aiheutunut terveyden- ja sairaanhoidon yhteydessä potilasvakuutuksesta vahingonkorvaukseen oikeuttava henkilövahinko.

Potilaan oikeuksia Suomessa turvataan useissa laeissa ja näistä keskeisin on laki potilaan asemasta ja oikeuksista. Laissa säännellään esimerkiksi potilaan tiedonsaantioikeudesta, itsemääräämisoikeudesta ja potilasasiakirjoista.

Laissa on säädetty potilaan oikeuksista muun muassa seuraavasti:

  • Potilaalle on ilmoitettava hoitoon pääsyn ajankohta.
  • Hoitoa jonottamaan joutuvalle potilaalle on kerrottava, kuinka kauan jonottamisen arvioidaan kestävän.
  • Potilaalle on annettava tiedot hänen terveydentilastaan, hoidon merkityksestä, eri hoitovaihtoehdoista ja niiden vaikutuksesta sekä muista hoitoon liittyvistä seikoista, joilla on merkitystä hoidosta päätettäessä.
  • Potilasta on hoidettava yhteisymmärryksessä hänen kanssaan.
  • Jos alaikäinen potilas ikäänsä ja kehitystasoonsa nähden kykenee päättämään hoidostaan, hänellä on oikeus kieltää terveydentilaansa ja hoitoansa koskevien tietojen antaminen huoltajalleen.
  • Hoitoon tai kohteluun tyytymätön voi tehdä muistutuksen hoitolaitokselle.
  • Muistutukseen on annettava ratkaisu kohtuullisessa ajassa.
  • Terveydenhuollon toimintayksiköllä on oltava potilasta avustava potilasasiamies, joka antaa potilaalle tietoa tämän oikeuksista ja avustaa tarvittaessa potilasta muistutuksen, kantelun tai korvaushakemuksen teossa.

Potilaan asemasta ja oikeuksista annetun lain mahdollista rikkomista ei käsitellä Potilasvakuutuskeskuksessa. Välillisesti sillä voi kuitenkin olla merkitystä arvioitaessa hoidon asianmukaisuutta potilasvakuutuslainsäädännön nojalla. Näin on lähinnä hoidon riskeistä kertomisen kohdalla.

Potilasasiakirjat

Potilaana sinulla on yleensä oikeus tarkistaa tiedot, jotka sinusta on kirjattu potilasasiakirjoihin, ja oikeus vaatia virheellisten tietojen korjaamista. Tarkistuspyyntö ja mahdollinen pyyntö virheellisten tietojen oikaisemiseksi lähetetään merkinnät tehneeseen hoitopaikkaan.