Liikennevakuutuskeskus, Potilasvakuutuskeskus, Ympäristövakuutuskeskus ja Lääkevahinkovakuutuspooli muodostavat Vakuutuskeskus-ryhmän. Tiettyjen yhteisten toimintojen lisäksi Vakuutuskeskuksella on muun muassa yhteiset arvot ja tietosuojakäytännöt.

Henkilötietojen suojaaminen ja niistä huolehtiminen on meille Vakuutuskeskuksessa ensiarvoisen tärkeää. Henkilötiedolla tarkoitetaan kaikkea tietoa, josta henkilö voidaan tunnistaa suoraan tai tietoja yhdistelemällä. Muiden vakuutusalan toimijoiden lailla hoidamme paljon erilaisia lakisääteisiä tehtäviä, jotka edellyttävät henkilötietojen keräämistä ja käyttöä. Tietosuoja ja yksityisyyden suojaaminen korostuvat kaikessa toiminnassamme.

Henkilörekisterimme, prosessimme, ohjeistuksemme ja henkilötietojen käsittelyä koskevat sopimuksemme vastaavat tietosuojalainsäädännön vaatimuksia. Olemme kouluttaneet henkilöstömme tietosuojaa koskevasta sääntelystä ja nimittäneet yhteisen tietosuojavastaavan toiminnoillemme.

Toiminnassamme pyrimme mahdollisimman suureen läpinäkyvyyteen. Alta voit lukea tarkemmin tietosuojakäytännöistämme ja tutustua käyttämiemme henkilörekisterien tietosuojaselosteisiin.