Diagnooseja etsimässä

Blogi 20.9.2018

Potilasturvallisuuslääkäri esittelemässä tutkimuksen tuloksia Kööpenhaminassa elokuun lopussa järjestetyssä Pohjoismaisessa potilasturvallisuuskonferenssissa

Yhdysvalloissa on arvioitu jopa 5 % aikuisista avohoidon potilaista kokevan jonkin diagnostisen erehdyksen vuosittain[1]. Diagnoosivirheissä voi olla kyse väärästä diagnoosista tai diagnoosin viivästymisestä. Nämä voivat johtua niin potilaasta, hoitojärjestelmästä kuin ammattilaistenkin toiminnasta. Usein selittäviä tekijöitä on useita.

Usein diagnoosin löytämisessä ei ole kovaa kiirettä, ja monet vaivat paranevat kuin itsestään ajan kanssa. Hitaasti etenevissä taudeissa viiveillä on harvoin vaikutusta potilaan sairaudenkulkuun. Toisinaan tarpeellisten tutkimusten viivästyminen tai laiminlyöminen voi kuitenkin johtaa terveydentilan pysyvään heikkenemiseen tai jopa kuolemaan.

Diagnoosiviiveiden vuoksi korvatut potilasvahingot Suomessa

Koska diagnoosiviiveen vuoksi korvattujen vahinkojen yleisyyttä ja tyyppejä ei ole Suomessa täsmällisesti selvitetty, päätimme tutkia asiaa tarkemmin. Aineistoksi valittiin kaikki viiden yliopistollisen sairaalan sairaanhoitopiirin korvatut potilasvahingot, jotka olivat sattuneet vuosina 2014–2015.

Yhteensä 1464:stä korvatusta potilasvahingosta 295 eli 20,2 % korvattiin diagnoosiviiveen vuoksi. Näiden vahinkojen osuus oli samaa suuruusluokkaa kaikissa tutkituista sairaanhoitopiireistä. Vahinkoja sattui niin terveyskeskuksissa, päivystyksissä kuin erikoissairaanhoidossakin. Osuutta potilasvahinkojen kokonaismäärästä voidaan pitää kohtuullisen suurena.

Yleisimpiä viiveellä diagnosoituja sairauksia olivat erityyppiset murtumat (76 kpl), kasvaimet (40 kpl) ja jänne- ja lihasvammat (28 kpl). Viiveellä diagnosoiduissa murtumissa korostuivat yleiset murtumatyypit: ranteen, selkärangan, lonkan, jalkaterän ja sormien murtumat. Rintasyöpä oli yleisin diagnoosiviiveen vuoksi korvattu kasvaintyyppi. Myös aivokasvaimia ja keuhko- ja eturauhassyöpiä mahtui joukkoon useampia. Tyypillisimpiä ensivaiheessa huomaamatta jääneitä jännevammoja olivat sormien koukistajajänteiden viiltovammat ja akillesjänteen eriasteiset repeämät.

Murtumien diagnostiikassa ongelmat liittyivät kliiniseen tilannearvioon ja kuvantamistutkimuksiin. Röntgenkuvan ottamatta jättäminen tai virheellinen tulkinta selitti lähes poikkeuksetta kaikki viiveet murtumien toteamisessa. Kasvainten kohdalla viivettä aiheutui siitä, ettei asianmukaisia tutkimuksia tai lähetettä erikoissairaanhoitoon tehty ajallaan. Viidessä tapauksessa potilaan uusien oireiden ei tunnistettu liittyvän jo aiemmin hoidettuun syöpään. Jänne- ja lihasvammoissa korostui lääkärin tekemän kliinisen tutkimuksen merkitys. Puutteellinen tutkimus ja johtopäätösten teko aiheuttivat suurimman osan tämän ryhmän vahingoista.


Lääketiede on jatkuvaa epävarmuuden kanssa elämistä

Vatsakipu tai päänsärky voivat olla varsin harmittomia oireita, mutta ne voivat olla myös merkkejä henkeä uhkaavista akuuttitilanteista. Joskus sairaus osoittautuukin ajan kanssa joksikin muuksi, kuin miltä se aluksi on vaikuttanut. Toisinaan diagnoosi viivästyy tai osuu ohi maalin, vaikka toiminta olisi ollut täysin asianmukaista.

Lääkärit joutuvat tasapainoilemaan nopean diagnosoimisen ja ylihoidon välillä. Kaikille päänsärkypotilaille ei ole tarpeellista tai järkevää tehdä pään kuvantamistutkimuksia, ja suurin osa kipeytyneistä selistä ei ole murtunut. Turhista ja toistuvista kuvauksista kertyy paitsi kustannuksia, myös mahdollista haittaa potilaalle. Toisaalta tulee muistaa, että esim. aikaisemmin terveen henkilön äkillistä kovaa päänsärkyä tai ikääntyneen osteoporoosia potevan potilaan kaatumisvamman jälkeistä selkäkipua ei voi ohittaa ilman tarkempaa selvitystä.

Kokeneen lääkärin ammattistandardiin liittyy kyky muodostaa potilaskohtainen tilannearvio todennäköisestä tutkimuksia tai hoitoa edellyttävästä tilasta, tehdä tarpeelliset lisäselvitykset ja määritellä hoito tai ohjata potilas oikeaan jatkotutkimus- ja hoitopaikkaan. Hoitosuositukset ohjaavat toimintatapoja, mutta suosituksia ei voida soveltaa kritiikittä kaikkiin tapauksiin. Lääkärin tulee tunnistaa tilanteet ja potilaat, joiden todellinen tilanne ei vastaa sitä miltä numeroiden tai fyysisen olemuksen perusteella ehkä näyttää. Kokemus, osaaminen ja potilaan asiaan keskittyminen ovat oleellisia tämän ammattistandardin saavuttamiseksi. Potilaalla on tärkeä rooli oikean oirekuvan ja esitietojen kertomisessa. Lääkärin tulee osata kysyä diagnoostiikan kannalta oleellisia asioista.  Hyvässä potilas-lääkärisuhteessa molemmat aidosti kuuntelevat toisiansa.

Maiju Welling

LT, potilasturvallisuuslääkäri



[1] Singh H, Meyer AND, Thomas EJ. The frequency of diagnostic errors in outpatient care: estimations from three large observational studies involving US adult populations.  BMJ Qual Saf Published Online First: 17 April 2014. doi: 10.1136/bmjqs-2013-002627

20.09.2018