Kysely: Lääkärit ehkäisisivät potilasvahinkoja ensisijaisesti koulutuksen avulla

Tiedote 12.2.2015

Potilasvakuutuskeskuksen potilasturvallisuutta käsittelevään kyselyyn vastasi 260 lääkäriä tai lääkäriksi valmistuvaa tammikuussa 2015 Helsingin Lääkäripäivillä.

Avoimista vastauksista nousi esille se, että lääkärit pitävät kouluttamista selkeästi tehokkaimpana tapana potilasvahinkojen ennaltaehkäisemiseksi. Potilasturvallisuuskoulutuksen lisäämiseksi vastaajat ehdottivat esimerkiksi sen muuttamista pakolliseksi tai integroimista osaksi lääkäreiden peruskoulutusta. Lisäksi monet totesivat, että koulutusta pitäisi järjestää kertaavasti ja säännöllisesti.
Vastaajat pitivät tärkeänä myös sitä, että potilasturvallisuusasioita nostettaisiin aktiivisemmin keskusteluun ja aiheesta tiedotettaisiin enemmän.

Edellä mainittujen keinojen lisäksi lääkärit ehdottivat potilasturvallisuuden edistämiseksi muun muassa erilaisten tietojärjestelmien käyttöönottoa ja kehittämistä, leikkaustiimin tarkistuslistojen käyttöä, toimintatapojen kehittämistä esimerkiksi käymällä sattuneita virheitä läpi, laaduntarkkailun kehittämistä, konsultaatiomahdollisuuksien edistämistä sekä tutkimuksia.

Koulutukset yleisempiä julkisella sektorilla

Verrattaessa julkisen ja yksityisen puolen lääkäreiden osallistumista potilasturvallisuuskoulutuksiin, ero oli huomattava. Yksinomaan yksityisellä sektorilla toimivista lääkäreistä 68 %:a vastasi, etteivät he ole osallistuneet uransa aikana koskaan potilasturvallisuuskoulutukseen. Sen sijaan julkisella sektorilla työskentelevistä suurin osa (65 %) oli osallistunut potilasturvallisuuskoulutukseen.

Sekä julkisella että yksityisellä sektorilla työskentelevistä lääkäreistä vajaat 45 % kertoi, että potilasvahinkopäätöksiä hyödynnetään heidän työyhteisössään potilasturvallisuuden kehittämiseksi. Noin neljännes vastasi, että heidän työpaikallaan päätöksiä ei hyödynnetä.

Leikkaustiimin tarkistuslistan käytössä näyttää olevan parantamisen varaa. Sellaisia vastanneita, jotka kertoivat, että lista ei ole käytössä heidän työpaikallaan, oli kaksi kertaa enemmän (julkisella 51 %, yksityisellä 46 %) kuin heitä, jotka ilmoittivat listan olevan käytössä (julkisella 23 %, yksityisellä 17 %).

Lisätietoja potilasturvallisuuden kehittämiseen liittyen:
Johtaja Asko Nio, p. 040 450 4614 etunimi.sukunimi@vakuutuskeskus.fi
Suomen Potilasturvallisuusyhdistys http://www.potilasturvallisuusyhdistys.fi/

Potilasvakuutuskeskus (PVK) huolehtii keskitetysti terveydenhoidon yhteydessä aiheutuneista henkilövahingoista potilasvahinkolain mukaisesti. PVK edistää potilasturvallisuutta tekemällä tutkimusta, laskelmia ja tilastoaineistoa. Keskuksen jäseniä ovat kaikki potilasvakuutuksia myöntävät vakuutusyhtiöt Suomessa. Järjestelmä on ollut lakisääteisenä vuodesta 1987 potilaiden ja hoitohenkilöstön turvana.

 

19.03.2015