Ennakkotiedot potilasvakuutuksen korvausvastuun korotuksista valmistuneet

Tiedote 23.10.2014

Sairaanhoitopiirit ovat saaneet yksilölliset arvionsa potilasvakuutuksen korvausvastuun korotuksista tällä viikolla. Korvausvastuuseen vaikuttavat tapahtuneiden potilasvahinkojen määrä ja vakavuus, joten summat eivät jakaudu piireittäin tasaisesti. Korvausvastuun kokonaistaso on tämänhetkisten tietojen mukaan noussut 457 miljoonaan euroon.

Potilasvakuutuskeskuksessa nähtiin viime syksynä merkittäviä riskejä korvausvastuutason riittämättömyydestä. Nyt tehtyjen laskelmien mukaan korvausvastuun todellinen taso on kaikkiaan noin 457 M€, mikä tarkoittaa edellisvuoteen nähden 198 M€:n korotusta. Sairaanhoitopiireille siitä kohdistuu 185 M€ ja loput yksityisille terveyspalveluiden tuottajille.

- Summasta 15 miljoonaa olisi ollut normaalia kasvua joka tapauksessa, mutta loput ovat ennakoimattomampia kuluja. Esimerkiksi vammaispalvelulain seurauksena kunnat perivät potilasvakuutusjärjestelmästä niille aiheutuneita huomattavia kuluja vaikeasti vammautuneiden potilaiden palveluasumisesta ja henkilökohtaisesta avustamisesta, aktuaarijohtaja Simo Sarvamaa taustoittaa.

Tässä vaiheessa kyseessä on edelleenkin arvio, sillä varaukset tarkentuvat joulukuun loppuun asti. Mahdolliset uudet vahinkoilmoitukset ja korvattaviksi katsotut vahingot voivat vielä muuttaa tilannetta.

Korvausvastuulla tarkoitetaan sitä kokonaissummaa, joka on varattava jo sattuneiden potilasvahinkojen maksamiseen tulevaisuudessa. Korvausvastuun taso on näin ollen suoraan suhteessa tapahtuneiden potilasvahinkojen määrään ja vakavuuteen. Lain mukaan korvausvastuuseen on merkittävä realistisin näkemys tulevaisuudessa maksettavista kuluista.

Vuoden 2014 tilinpäätökseen kohdistuvat korvausvastuun korotukset toteutuvat vuodenvaihteessa, kun lopullinen korvausvastuun määrä vahvistuu ja Potilasvakuutuskeskuksen hallitus on hyväksynyt sen.

Liite: Kysymyksiä ja vastauksia potilasvakuutuksen korvausvastuista (9.9.2014)

Lisätietoja
Aktuaarijohtaja Simo Sarvamaa, p. 040 450 4636
Johtaja Asko Nio, p. 040 450 4614
Matemaatikko Mika Sirviö, p. 040 450 4769
etunimi.sukunimi@vakuutuskeskus.fi

Potilasvakuutuskeskus (PVK) huolehtii keskitetysti kaikista terveydenhoidon yhteydessä aiheutuneista henkilövahingoista potilasvahinkolain mukaisesti. PVK edistää potilasturvallisuutta tekemällä tutkimusta, laskelmia ja tilastoaineistoa. Keskuksen jäseniä ovat kaikki potilasvakuutuksia myöntävät vakuutusyhtiöt Suomessa. Lakisääteinen järjestelmä on ollut potilaiden ja hoitohenkilöstön turvana vuodesta 1987.

19.03.2015