Sote ja muut tulevaisuuden muutokset sekä potilasturvallisuuskulttuurin kehittäminen puhuttivat PVK:n juhlaseminaarissa

Uutinen 5.5.2017

Potilasvakuutuskeskus juhlisti 30-vuotiasta potilasvahinkolakia seminaarilla, jossa luotiin katsaus sekä potilasvahinkolain syntyyn että tuleviin muutoksiin kuten uuteen potilasvahinkolakiin ja sote-uudistukseen.

Sekä PVK:n toimitusjohtaja Ulla Niku-Koskinen että yksikönjohtaja Minna Plit-Turunen totesivat puheenvuoroissaan, että vuonna 1987 voimaan tullut potilasvahinkolaki paransi potilaiden oikeusturvaa merkittävästi. Myös hoitohenkilökunnan asema parani, kun syyllisten etsintä jäi historiaan.

STM:n ylijohtaja Outi Antila (kuvassa ylhäällä) ja Potilasvahinkolautakunnan puheenjohtaja Juhani Kaivola (kuvassa alhaalla) toivat tervehdyksensä juhlaseminaariin.

PVK:n hallituksen puheenjohtaja Markus Munter (LähiTapiola) painotti tervehdyksessään sitä, että Potilasvakuutuskeskukseen keskitetty korvauskäsittely on todettu yksimielisesti parhaaksi ratkaisuksi jatkossakin. Hän muistutti, että potilasvahinkojen käsittely vaatii erityisen vaativaa osaamista, mutta samaan aikaan volyymit ovat pieniä verrattuna esimerkiksi työtapaturmiin ja liikennevahinkoihin.

PVK:n ylilääkäri, professori Eero Hirvensalo muistutti puheenvuorossaan, että kaikki potilasvahingot pitäisi käydä systemaattisesti läpi. Läpikäynti ja virheistä oppiminen vähentäisi samojen vahinkojen toistumista.


Eero Hirvensalo

Suomen potilasturvallisuusyhdistyksen edustajat johtajaylihoitaja Marina Kinnunen Vaasan sairaanhoitopiiristä sekä johtajaylilääkäri Ermo Haavisto Satakunnan sairaanhoitopiiristä esittelivät käytännön esimerkkejä potilasturvallisuuden edistämisestä. Molemmat painottivat potilasturvallisuuskulttuurin luomisen merkitystä. Kulttuurin muovaaminen vie aikaa, ja siksi johdon täytyy olla sen takana täysillä. Lisäksi Kinnunen totesi, että uusia käytäntöjä ei voida antaa ylhäältä käsin, vaan ne tulee tehdä yhdessä hoitohenkilökunnan kanssa. Myöskään potilasta ei saa unohtaa vaan potilasnäkökulman on oltava aktiivisesti mukana kehittämistyössä.

Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin johtaja Hannu Leskinen, joka on myös PVK:n hallituksen jäsen, avasi varsin selkokielisesti sote-uudistusta. Leskisen näkemysen mukaan valinnanvapaus parantaa palveluiden saatavuutta sekä nopeuttaa pääsyä palveluihin.

STM:n johtaja Hannu Ijäs kertoi, että potilasvahinkolain lausuntokierrosta käydään parhaillaan läpi. ”Yllätyksiä ei tullut”, hän totesi. PVK:n lainsäädäntöjohtaja Asko Nio kertoi, että potilasvahinkolain kokonaisuudistusta on odotettu ja kiitti samalla STM:ää hyvästä yhteistyöstä.

Seminaari huipentui tulevaisuuspaneeliin, jossa käsiteltiin sote-uudistusta, robotiikkaa ja etälääketiedettä erityisesti potilasturvallisuuden näkökulmasta. Keskustelua herätti erityisesti se, pitäisikö hoidon laadusta avata enemmän tietoa potilaille niin lääkäri- kuin hoitopaikkakohtaisesti erityisesti, kun sote on tuomassa valinnanvapauden. Avoimuus nähdään tärkeänä, mutta asialla on myös varjopuolensa, koska hoidon laatu ei ole sama asia kuin potilaan kokemus. ”Potilailta saa hymynaamoja tarvittaessa, jos heitä halutaan miellyttää, mutta silloin kyseessä ei välttämättä ole paras mahdollinen hoito”, erikoislääkäri Mauri Laakso muistutti.

Seminaarivieraista suurin osa äänesti paneelin yhteydessä, että vaativan erikoissairaanhoidon keskittäminen lisäisi potilasturvallisuutta. Keskustelua käytiin kuitenkin myös laajemmin hoidon keskittämisestä. Esimerkiksi matka hoitoon ei saisi olla liian pitkä, mutta osaamisen keskittäminen lisäisi monissa tapauksissa potilasturvallisuutta. ”Jos hoidon laatu on jossain yksikössä todettu hyväksi, sitä ei kannata lähteä hallintovetoisesti purkamaan”, totesi Marina Kinnunen. 

Panelistit vasemmalta: Suomen Potilasliiton puheenjohtaja Paavo Koistinen, Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin johtaja Hannu Leskinen, Airo Island Oy:n toimitusjohtaja Nicholas Andersson, Potilasvakuutuskeskuksen korvauspäällikkö Elina Muukkonen, johtajaylihoitaja Marina Kinnunen Vaasan sairaanhoitopiiristä sekä erikoislääkäri Mauri Laakso Kainuun sairaanhoitopiiristä.

Liite: Seminaariesitykset

05.05.2017