PVK | 19.12.2017 Potilasturvallisuuden ansiomerkki Asko Niolle

Potilasturvallisuuden ansiomerkki Asko Niolle

Uutinen 19.12.2017

Suomen Potilasturvallisuusyhdistys on myöntänyt potilasturvallisuuden ansiomerkkejä syyskokouksessaan 14.12.2017. Ansiomerkki myönnetään henkilölle tai yhteisölle, joka on osoittanut aktiivisesti kehittävänsä tai varmistavansa potilasturvallisuutta. Potilasvakuutuskeskuksen lainsäädäntöjohtaja Asko Nio oli yksi ansiomerkin saajista. 

Nio on työskennellyt potilasturvallisuusasioiden parissa 2000-luvun lopulta asti. Nio osallistui mm. STM:n työryhmään, joka laati Suomen ensimmäisen potilasturvallisuusstrategian vuosille 2009-2013, sekä THL:n Potilasturvallisuutta-hankkeeseen.

”Mielestäni seuraava todellinen potilasturvallisuusloikka olisi riittävästi resursoidun ja riittävät toimintavaltuudet omaavan Potilas- ja asiakasturvallisuusvaltuutetun toiminnon perustaminen. Valtuutettu voisi myös keskitetysti hallinnoida ja tuottaa esim. soten valinnanvapauteen liittyviä laatukriteeristöjä”, Nio totetaa.

Nio on Suomen Potilasturvallisuusyhdistyksen perustajajäsen ja toiminut sen hallituksessa alusta asti. Nyt hallituksen jättävän Nion tilalle tulee Potilasvakuutuskeskuksen potilasturvallisuuslääkäri Maiju Welling.

19.12.2017