Potilasvakuutuskeskus ei ole viranomainen, mutta se hoitaa sille laissa säädettyä julkista hallintotehtävää: lakisääteistä potilasvakuutusta. Julkista hallintotehtävää hoitavan lainvastaisesta menettelystä tai velvollisuuden täyttämättä jättämisestä voi jokainen tehdä hallintokantelun toimintaa valvovalle viranomaiselle.

Potilasvakuutuskeskuksen toiminnan laillisuutta valvovat Finanssivalvonta sekä ylimmät laillisuusvalvojat eli valtioneuvoston oikeuskansleri ja eduskunnan oikeusasiamies.

Valvontaviranomaiset eivät voi muuttaa tai kumota annettua päätöstä tai ottaa esimerkiksi kantaa maksettuihin korvauksiin vaan ainoastaan keskuksen toiminnan ja menettelytapojen laillisuuteen. Hallintokantelua ei siis tule tehdä, kun on tyytymätön korvauspäätökseen. Korvauspäätökseen haetaan muutosta oikaisupyynnöllä.

Lisätietoja valvojien toiminnasta ja kantelun tekemisestä löytyy Finanssivalvonnan, oikeuskanslerin ja oikeusasiamiehen verkkosivuilta.

06.03.2015