1) Uusintaleikkaus

Keski-ikäiselle naiselle oli tehty toukokuussa 2010 rannekanavaoireyhtymän vuoksi leikkaus, joka leikkauskertomuksen tietojen perusteella arvioituna oli toteutettu asianmukaisesti. Siitä huolimatta oireet naisen kädessä jatkuivat. Oireiden jatkuminen on aina mahdollista onnistuneenkin leikkauksen jälkeen, eikä se sinänsä oikeuta korvaukseen potilasvakuutuksesta. Ranteeseen jouduttiin tekemään marraskuussa 2013 uusintaleikkaus, jossa todettiin, että kudoksia ei ollut ensimmäisessä leikkauksessa avattu riittävästi ja että oireiden jatkuminen johtui todennäköisesti siitä.

Koska nainen oli saanut tiedon leikkauksen puutteellisuudesta vasta uusintaleikkauksen jälkeen marraskuussa 2013, hän voi tehdä vuonna 2015 vahinkoilmoituksen vuonna 2010 tehdystä puutteellisesta leikkauksesta, vaikka leikkauksesta olikin kulunut yli kolme vuotta.

2) Magneettikuvaus leikkauksen jälkeen

Nuorelle miehelle tehtiin 26.8.2008 välilevyn pullistuman poistoleikkaus, jonka jälkeen hänellä ilmeni sekä alaselän että vasemman alaraajan kipuja. Toukokuussa 2010 miehelle tehtiin magneettikuvaus, jossa todettiin leikkausalueella arpikudosta, joka todennäköisesti aiheutti oireilun. Mies haki korvausta leikkauksesta 30.1.2014 saapuneella vahinkoilmoituksella. Miehen olisi pitänyt magneettikuvauksen jälkeisellä lääkärikäynnillä toukokuussa 2010 ymmärtää, että alaselän ja alaraajan kivut liittyivät hänelle aiemmin tehtyyn leikkaukseen ja tehdä vahinkoilmoitus kolmen vuoden kuluessa kuvauksen jälkeisestä lääkärikäynnistä.

Koska asiaa koskeva vahinkoilmoitus saapui Potilasvakuutuskeskukselle vasta myöhemmin, ei ilmoitusta voitu ottaa tutkittavaksi.


Vahinkoilmoitus on tehtävä kolmen vuoden kuluessa siitä, kun vahingonkärsinyt sai tietää vahingosta tai hänen olisi pitänyt saada siitä tieto.

Joskus potilas voi saada tiedon vahingosta vasta pitkän ajan kuluttua sen sattumisesta.

Vahinkoilmoitus, joka on saapunut kolmen vuoden määräajan umpeuduttua, voidaan vain erityisestä syystä ottaa käsiteltäväksi. Korvausta on kuitenkin joka tapauksessa haettava viimeistään kymmenen vuoden kuluessa vahinkoon johtaneesta tapahtumasta (30.4.1999 saakka vanhentumisaika oli 20 vuotta).

 

 

05.11.2015