1) Hampaan vaurio intubaation yhteydessä

Potilaalle oli lääketieteellisesti perustellun leikkaustoimenpiteen yhteydessä asetettu hengitysputki nukutuksen ajaksi. Hengitysputken asettaminen oli välttämätöntä potilaan hengityksen turvaamiseksi ja toimenpide oli saatujen selvitysten perusteella arvioituna suoritettu hyväksyttävän hoitokäytännön mukaisesti. Hengitysputken asettamisen yhteydessä yksi potilaan välihampaista vahingoittui. Kyseinen hammas oli aikaisemmin paikattu neljältä pinnalta.

Kiinnityskudoksiltaan terveet ja paikkaamattomat hampaat kestävät vaurioitumatta hengitysputken asettamisen ja putken paikallaan olon aikana hampaisiin väistämättä kohdistuvan rasituksen. Sen sijaan huonokuntoiset, kiinnityskudoksiltaan heikot ja runsaasti paikatut hampaat sekä proteettiset rakennelmat, kuten hammassillat tai nastakruunut, eivät kestä rasitusta terveiden hampaiden tavoin.

Huonokuntoisen hampaan vaurioituminen hengitysputken asettamisen yhteydessä oli potilaalle tehtyyn toimenpiteeseen liittyvä seuraus, jota ei voitu välttää hoidon asianmukaisesta toteutuksesta huolimatta.

EI KORVATTU
Kyseessä ei ollut potilasvahinkolaissa tarkoitettu korvattava henkilövahinko.

2) Johtopuudutuksesta aiheutunut hermovaurio

Potilaan lohjennut vasemmanpuoleinen poskihammas korjattiin johtopuudutuksessa. Toimenpiteen jälkeen alaleuan vasemmalla puolella ja poskessa ilmeni kipuoireita sekä turtuneisuutta ja suun avaaminen teki kipeää. Puolen vuoden kuluttua toimenpiteestä kiputila oli helpottanut, mutta alahuuli oli edelleen turtunut. Oireiden katsottiin todennäköisesti johtuvan johtopuudutuksesta aiheutuneesta alaleukahermon haaran vauriosta.

Johtopuudutus tehdään kudosta avaamatta niin sanotulla sokealla pistoksella, jolloin hermon sijaintia puudutusneulaan nähden ei ole mahdollista selvittää. Tällöin hermo saattaa vaurioitua joko neulan kosketuksesta tai puuduteaineen ruiskutuksesta johtuen. Myös puudutusaineen aiheuttama kudospaine voi aiheuttaa hermovaurion. Kun puudutus tehdään niin sanotulla sokealla pistoksella, hermon vaurioituminen on aina mahdollista, vaikka toimenpide toteutettaisiin asianmukaisesti.

EI KORVATTU
Asiakirjojen perusteella potilaan saama hoito oli lääketieteellisesti perusteltu ja se suoritettiin asianmukaisesti ja yleisesti hyväksyttävän hoitokäytännön mukaisesti. Potilaalle aiheutunut hermovaurio ei ollut asianmukaisesti toteutetusta toimenpiteestä huolimatta vältettävissä, joten kyseessä ei ollut potilasvahinkolaissa tarkoitettu korvattava potilasvahinko.


3) Neulan katkeaminen juurikanavaan

Potilaan hampaaseen 22 (vasemmanpuoleinen yläetuhammas) tehtiin juurihoito, jonka yhteydessä juurikanavainstrumentti katkesi juurikanavaan. Koska juurikanava ei röntgenkuvan perusteella arvioituna ollut ahdas, olisi instrumentin katkeaminen Potilasvakuutuskeskuksen näkemyksen mukaan ollut vältettävissä huolellisemmin toimien. Mikäli juurikanava on ahdas tai erityisen käyrä, on aina mahdollista että juurikanavainstrumentti katkeaa hoidon aikana, vaikka hoito tehtäisiin riittävän huolellisesti. Tällöin kyseessä on komplikaatio, jolta ei voida välttyä toisin toimien ja vahinko ei tule korvattavaksi potilasvakuutuksesta.

KORVATTIIN
Potilaalle aiheutui vahingosta kolme ylimääräistä hammaslääkärikäyntiä, joista aiheutuneet kulut korvattiin potilasvakuutuksesta. Lisäksi hänelle maksettiin 200 euroa tilapäisen haitan korvausta.

04.05.2016